tiistai 17. kesäkuuta 2014

Pienestä onnellinen

Pieni ompeluinto heräili muutaman päivän ajan sisälläni. Mitään suurta intohimoa se ei vieläkään herättänyt. Suurin syy siihen on varmasti se, että olen talon myyntiaikeiden (lue: yrityksen) takia joutunut piilottamaan kankaat kaappiin, lankarullalaatikostot vaatetuoneeseen, sakset ja ratkojat sinne tänne ja lopuksi vielä tilkkinyt kaikenlaista oheistavaraa tänne ja tuonne. Näyttöjä varten olen koittanut pitää edes jonkinlaista järjestystä yllä. Nyt kuitenkin omaksikin ihmetykseksi teki mieli tehdä jotain. Pientä, siistiä ja helppoa. Etten vain epäonnistuisi ja siirtäisi ompeluajatuksiani tallelokeroon saakka. Vaatimattomasti edes jotain...

Housuissa ei voisi epäonnistua. Niinpä ompelin isommalle pojalle tarpeeseen housut. Velourhousut ja tarpeeseen ne tällä ilmalla tulivatkin. Aamulla herätessä lämpömittari ulkona näytti kahta astetta ja Juhannukseen on aikaa kolme päivää.




Housuissa ekstrapitkät resorit nilkoissa. Ne jättävät mielestäni kivasti housut "ryntylle". Resoreihin ompelin neon-vihreät tehosteet neulenauhasta. Vyötäröllä myös resori. Kaikki materiaalit ovat omissa kaapeissa jo jonkin aikaa huilanneita. 








Aikalailla onnelliseksi tulin pitkästä aikaa katsellessani omaa ompelustani lapseni yllä. Vaatimattomia asioita. Hyvin vaatimattomia olivat myös yritykset ompelun jälkeen saada kaapista taiottua edes jotain makean nälän taltuttajaa. Se kamalin makeanhimo iskee useimmiten silloin kun mitään ei kaapeista löydy ja auto ei ole kotona. Digestive-keksit eivät maistuneet sellaisenaan lapsille eikä itselle ja aivan valtava makeanhimo riivasi. Oli tehtävä edes jotain! Keksejä, mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Todellinen hätävara. Tästä oli hienostelu kaukana. Lapset pursottivat mansikkahilloa keksin päälle, lusikoivat kermavaahtoa ja iskivät toisen keksin hatuksi.  Kun lapset kasasivat näitä "leivoksiaan" minulle tulivat jotenkin niin Saariston kuin Melukylänkin lapset mieleen. Vanhanaikaista, vaatimatonta ja kesäistä <3






Olen saanut myös haasteen! Ensimmäinen saamani haaste :) Kiitos MiNa ! (minnijanannu.blogspot.fi)  Koitan paneutua haasteeseen hetimiten kun löydän rauhaisan hetken. Pienet asiat <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti