maanantai 27. tammikuuta 2014

C'est pour vous ma chère fille


Tytär lukee ranskaa englannin lisäksi. Teki mieli jotenkin muistaa häntä siitä ylimääräisestä urakasta jonka tekee, vaikkakin omasta innostaan ja mielellään. Minusta ei olisi ollut neljäsluokkalaisena kahden kielen opiskelijaksi. Kehnolla kielipäällä kun olen varustettu niin ei minusta varmasti apuakaan kielten opiskelussa juurikaan ole. Mutta onneksi olen sentään jotakin oppinut käsilläni tekemään. Ja varustettu melkoisella määrällä innostusta ja ripauksella hullua luovuutta kun sille päälle satun. Nimittäin tätä kuviota aloin tekemään muutaman minuutin yli puolen yön ja valkaisu oli pesuun valmis puoli kahdelta :D Ompelu sentään sai jäädä seuraaville päiville.

Eiffel-torni
















Tämä paita ei pääse oikeuksiinsa näissä kuvissa. Paljetit kimaltelevat hauskasti liikkeessä ja tuo sopivasti pientä glamouria paitaan. Yksittäisiä paljetteja on myös tuossa tornissa.  Harmaa college ja resorit Halpahallista, leveä ja joustava paljettinauha  Hämeen neule-ja ompelukone-liikkeestä.



 Glamourin takaa paljastuu sanomalehtiä suihkun lattialla ;)  Eiffel-tornin taiteilin kontaktimuoville oikeilla kirurgin terillä. Niillä oli helppo tehdä pieniäkin koloja muoviin. Kloritella temppuilu on aina vähän arpapeliä. Jokus kangas imee sitä paljon ja se leviää kankaalla kuten tässä, joten tornin pieniä ruutuja ei juurikaan näy, mutta kuvasta tuli mielestäni vähän graafinen. Jotakin se kaipasi seurakseen joten taivuttelin paksusta langasta tekstin Paris. Sitten vain kloritea suihkuttelemaan.



 Ja tuo otsikko tarkoitti että tämä on sinulle rakas tyttäreni <3



torstai 23. tammikuuta 2014

Pakkaspäivien puuhaa



Pakkasia odotettiin, niistä nautittiin mutta nyt voisi jo vähän hillittää. Pakkasilmat ovat kuitenkin loistavaa aikaa tehdä jäälyhtyjä. Lyhdyt, joihin on jäädytetty leikkokukkia tai oksia eivät ole nekään mikään uusi idea. Innostuin kuitenkin tekemään sellaisen ehkäpä uuteen käyttötarkoitukseen. Nyt tein kukkia vietäväksi haudalle. Säilyy todella kauniina niin pitkään kuin jää pysyy kasassa ja on kuitenkin luonnollisen kaunis ja herkkä. Havujen kanssa varmasti kaunis yhdistelmä. Näitä kaunistuksia syntyi useampiakin myös pihaa ja terassia koristamaan. Tulppaaneista ja ruusuista.















Kulhoon laitoin painon kera toisen purkin ja tulppaanit ympärille






















Tulppaanilyhdyissä tulppaanit olivat kiedottu ja "pingotettu" kevyesti toisiinsa nidottuina kehälle muottiin. Niistä en valmiina huomannut ottaa kuvia. Ruusut puolestaan on laitettu kakkuvuokaan pystysuoraan pohjaa kohden niin ,että vuoan päällä on ollut paino. Vaatii vähän taiteilemista, ettei ruusut kellahda pinnalle. Minusta nuo kakkuvuokaan tehdyt ovat kauniita kun niissä jääkin saa muotoa. Tarkkana saa olla ettei lyhdyt lähde jäätymään "yli". Tuollaisena kirkkaana tuo jää on kaunista. Liikaa jäätyneenä jää alkaa lohkeilla ja kupruta ja muuttuu valkoisemmaksi. Yksi lyhty nimittäin nukkui yön yli ulkona ja ryöpsähti ihan hirveäksi :D Ihania viemisiä kylään (ellei matka ole pitkä), omaan pihaan, lasten jääkeijuleikkeihin tai vaikkapa juuri haudoille.

Olen minä ommellutkin. Kerrankin itselle ja hyvin päälleistuvaa.













Joustocollege Tritexiltä, Resori Halpahallista. Kaava mukailtu vanhasta hupparista.

Tykkään.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Skeittirobot ja sokerikallot happihypyllä

Aurinko ja puhtaat hanget suorastaan huutavat hetkeksi roikkalehtimaan pihalle happihypylle kamera kourassa. Kerrankin on valoa ja luonnonkaunis tausta. Puut ja pensaat kimaltelevat lumihuurteessaan. Kyllä talvirouva on tehnyt taas upeaa jälkeä kun vain maltoimme odottaa. Häkellyttävän kaunista on metsässä. Sinne pitäisi mennä kuvailemaan ihan muuten vaan. Näitä sisävaatekuvia kun tarkenee ottaa vain omassa pihassa juuri sen happihypyn pituisen ajan.

Verson puodin kankaat jaksavat minua ihastuttaa. Pojille pitkästä aikaa kiva kuosi, vaikka ajattelin tästä jotain pienimmälle tytöllekkin ommella. Ehkäpä jollekkin robolle ilmestyy mekko..



 Pitkät resorit hihoissa ja helmoissa.  Tavaramerkki kai jo, mutta tykkään kovasti.





Housut sovellettu baggypantseiksi ekstra pitkillä resoreilla



Puntit menevät loistavasti kenkien sisään.



Baggypantsit isosiskon leggarikaavaa löysentämällä ja jättämällä etusauma pois












Paitaan kehittelin tällaisen vähän erilaisen kauluksen. Lämmin on kuulemma.



Isosiskokin on saanut kuosihousut. Käpysen Sokerikallot joustocollegesta. Kummitytölle tein jo aiemmin tästä tunikan ja oma tyttö toivoi samanlaista mutta isnnostui kun ehdotin kangasta housuihin. Näillä ollaan jo oltu päivin ja lähes öin, koulussa, kotona treeneissä. Tavallisten housujen, jopa leggarien kaavalla olen näitä tehnyt. Jättänyt etuosan saumattomaksi (siis leikannut taitteelta) ja isontanut etumusta ja laskenut haaraa niin että näihin on tullut haaremihousumaisuutta. (sanahirviö... :)


Näissäkin mustat resorit vuotäröllä ja lahkeissa.







Ja tietysti pipo kaupanpäälle :D



sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Mitä äiti duunaa???

Kun sain Joulun jälkeisen ompeluähkyn selätettyä niin jo on taas ollut intoa ja inspiraatiota muutaman viikon ajan.  Iha huikeit idiksii... ja niitä tää äiti on sit duunannu :) Kamera alkaa täyttyä kuvista mutta ompelukone vetää puoleensa enemmän kun tämä tietokone. Toki Putous ollaan ehditty katsoa ja vielä parhaita lasten kanssa uusiksi koneelta.. Niin kuin otsikostakin voi arvella :) Näitä sloganeita taidetaan kuulla lasten suusta taas pitkälle kevääseen...

Metsolan ihana ja värikäs Mansikkapaikka-velour on odottanut ajatusta päästä vaatteeksi jo kesästä asti. Usein huomaan ompelevani kuoseista yläosia ja tekeväni niihin simppeleitä yksivärisiä alaosia. Vaan nytpä alkoi tehdä mieli tosi värikkäitä pöksyjä pojalle ja niihin sitten vähän hillitymmän värinen hupparitakki.













Koska meidän esikoinen ahmii nyt Harry Pottereita, seikkailee Tylypahkan kuvioissa myös koko muukin perhe. Tähän takkiin poika halusi ison velhon viitan.. jättimäinen hiippahuppu ajoi sen asian. Leikkasin tuon hupun niin että takaraivon alue kulkee kankaalla taitteelta ja otsalta hiippaa kohden menee sauma. Näin tuo pysyy aika hauskassa asennossa koko ajan. Välillä jopa ihan pystyssäkin. Velhomaista taikuutta siis!





torstai 16. tammikuuta 2014

Pitsiliinasta kuosi

 Ala-asteen lopulla vaalensin itselleni farkkuja. Lukioikäisenä valkaisin mieheni farkkuihin kuvioita. Nyt äitinä sitten kuvioin ja valkaisen omille lapsilleni vaatteita. Kloorivalkaisu ilmeisesti nousee aika ajoin pinnalle. Nyt se on ompelukuvioissa jotenkin taas in.












Tästä tuli niin tytölle kuin itsellekkin tosi mieluinen. Toteutettu punaiselle tavalliselle collegelle (Tritex) sumuttaen leikatulle etukappaleelle pitsiliinan läpi kloritea. Hihoissa valkoiset resorit toiveen mukaan. Klooraus on kyllä hauskaa ja halpaa, mutta voimakkaalta uimahalliefektiltä ei pääse välttymään vaikka kuinka olisi ovet kiinni ja ilmanvaihto täysillä :)


tiistai 7. tammikuuta 2014

Lohikäärmeen taimi

Verson puodin ihana Taimi-joustofrotee päätyi suunnitellusti jumpsuitiksi. Joko värimaailma tai kaksivuotiaan nouseva uhma sai aikaan ajatuksen laittaa selkään lohikäärmeen selkäevät. Syntyi siis lohikäärmeen taimi <3

 Kuka uskaltaa herättää lohikäärmeen uniltaan..














Paitsi tultasyökseviä niin myös erittäin haasteellisia kuvattavia ovat kaksivuotiaat lohikset. Tämä lohikäärme viihtyisi vain peilin edessä timantin päällä istumassa ja koska lahjontakaan ei vielä tuota tulosta on turvauduttava pieniin huijauksiin.. Mikäs ääni tuolta ulkoa kuului?

Ihana tulta syöksevä kaksivuotias. Haalari pääsi suosikkilistalle.