Tytär lukee ranskaa englannin lisäksi. Teki mieli jotenkin muistaa häntä siitä ylimääräisestä urakasta jonka tekee, vaikkakin omasta innostaan ja mielellään. Minusta ei olisi ollut neljäsluokkalaisena kahden kielen opiskelijaksi. Kehnolla kielipäällä kun olen varustettu niin ei minusta varmasti apuakaan kielten opiskelussa juurikaan ole. Mutta onneksi olen sentään jotakin oppinut käsilläni tekemään. Ja varustettu melkoisella määrällä innostusta ja ripauksella hullua luovuutta kun sille päälle satun. Nimittäin tätä kuviota aloin tekemään muutaman minuutin yli puolen yön ja valkaisu oli pesuun valmis puoli kahdelta :D Ompelu sentään sai jäädä seuraaville päiville.
Eiffel-torni |
Tämä paita ei pääse oikeuksiinsa näissä kuvissa. Paljetit kimaltelevat hauskasti liikkeessä ja tuo sopivasti pientä glamouria paitaan. Yksittäisiä paljetteja on myös tuossa tornissa. Harmaa college ja resorit Halpahallista, leveä ja joustava paljettinauha Hämeen neule-ja ompelukone-liikkeestä.
Glamourin takaa paljastuu sanomalehtiä suihkun lattialla ;) Eiffel-tornin taiteilin kontaktimuoville oikeilla kirurgin terillä. Niillä oli helppo tehdä pieniäkin koloja muoviin. Kloritella temppuilu on aina vähän arpapeliä. Jokus kangas imee sitä paljon ja se leviää kankaalla kuten tässä, joten tornin pieniä ruutuja ei juurikaan näy, mutta kuvasta tuli mielestäni vähän graafinen. Jotakin se kaipasi seurakseen joten taivuttelin paksusta langasta tekstin Paris. Sitten vain kloritea suihkuttelemaan.
Ja tuo otsikko tarkoitti että tämä on sinulle rakas tyttäreni <3
Tosi hieno ja hauska idea :) Itse en noin taidokkaaseen toteutukseen ole päässyt kloriten kanssa leikkiessä,yhden paidan olen joskus tehnyt ihan vaan roiski sinne tänne tekniikalla :D
VastaaPoistaHei Petra ja kiitos! Ei tuokaan kovin taidokkaasti onnistunut kun ottaa huomioon kuinka moni "ikkunainen" tuo kontaktimuovilla ollut Eiffelini oli :) Yhden paidan olen pojalle tehnyt ihan roiskimalla ja tosi kiva siitäkin tuli. Katsotaan josko saisin senkin kuvattua joskus...
Poista